27.2.12

Pellavia

Ostin joskus vuosia sitten DMC:n pellavalankapakkauksen. En ole aikaisemmin keksinyt niille käyttöä, mutta hoksasin, että pakkauksen mukana tulleista malleista voisi pistellä pienemmänkin alueen. Nyt on tulossa sinisiä pellavakukkia harmaalle pellavalle. Auringonvaloa kaivataan lisää! Nyt olisi muutama päivä aikaa pistelyille, sillä olen hyvin ansaitulla talvilomalla.

Kunnostauduin tänään kotitöiden saralla: pesukoneelle on annettu sitruunahappokäsittely, ja suihkun suuttimet putsattu. Viherkasvini saivat tekohengitystä. Ei uskoisi, että minulla on ollut joskus kokonainen ikkunapöytä täynnä hyvin voivia kukkia.

5.2.12

Brown Bird Sampler valmis

Sain tämän valmiiksi viikko sitten, mutta en ole pystynyt valokuvaamaan aikaisemmin. Miten vaikeaa voi ollakaan saada omista käsitöistä kunnollista valokuvaa. Tuntuu siltä, että kaikesta muusta tulee hyvä kuva, mutta käsityöt ovat aina suttuisia. Tässä tämä kuva nyt sitten kuitenkin on.


Kokonaispistelyaika ei ole kovin pitkä, ihan muutamassa päivässä se valmistuu, jos pistelee joka päivä. Itseltäni meni vähän yli vuosi. Kangas olisi voinut olla ehkä hiukan tummempi, kannu vähän hukkuu taustaan. Olikohan se jotain Luganaa, väriltään platinum.

 Nyt vaan sitten maistelemaan Runebergin torttuja! Tänään ratkaistaan myös kuka on uusi presidentti, jännittävää.

8.1.12

Brown Bird Sampler

Pitkä aika vierähti, ennen kuin kaivelin ristipistotyöni uudestaan esille. Parissa päivässä olen edistynyt aika mukavasti tässä työssä. Viime talvena minulla oli valmiina vain tuo talo ja pari riviä kirjaimia. Kirjainrivien välissä on erilaisia erikoispistoja, niitä oli mukava kokeilla.


Kunnollista kuvaa on aika mahdotonta ottaa tässä luonnon"valossa", jota on riittänyt monta viikkoa. Ihmettelen vaan, kun muualla Suomessa on ilmeisesti paistanut tänään aurinko.

Tässä valmistuu siis Bent Creekin Brown Bird Sampler. Olen vaihdellut värejä Bent Creekin ja Sampler Threads -lankojen kesken, kaikkea ei ollut varastossani, joten olen tehnyt omia ratkaisuja värien käytöstä. Kirjaimissa käyttämäni lanka loppui kesken, eli yksi kirjain on tehty toisella värillä, mikähän se näistä mahtaa olla?

6.11.10

Aloitin samplerin

Olen viime aikoina lähinnä neuloskellut pipoja, koska kylmä rupeaa jo tuntumaan kropassa. Tänään aloin pistellä Bent Creekin Brownbird Sampleria. Jouduin suunnittelemaan muutamia langan vaihtoja Weeks Dye Worksin ja Sampler Threadsin kesken, koska minulla ei ole kaikkia malliin suunniteltuja lankoja varastossa. Langan puute vaivaa DMC:lläkin tehtäviä töitä, monesti kohdalle osuu malli, jonka haluaisi tehdä, mutta ei ole materiaaleja varastossa. Lankatokkia on kyllä satoja, mutta ei juuri sitä oikeaa sävyä. Yksisävyisissä langoissa olen sen verran perfektionisti, että isommissa ja hienommissa töissä haluan käyttää sitä sävyä, minkä suunnittelija on malliin suunnitellut.

Tämä ei kyllä ole brownbird, mutta kuvitukseksi lintu kuitenkin:

21.7.10

Kesäpäivitys

Kesähelteiden keskeltä pikku päivitys. Mitään en ole saanut aikaiseksi ristipistellen! Ilmat ovat olleet ihan liian kuumia siihen. Viimeinen kesälomaviikko on meneillään, tänä kesänä olen pitkästä aikaa saanut pitää lomaa neljä viikkoa ihan pötköön. Tänään minua puraisi ompelukärpänen, koska halusin parvekkeelle sopivan tyynynpäällisen. Tässä se on, vielä vähän keskeneräisenä:


Mitäs täällä muuten kuuluu, asuntomessut meneillään – en ole vielä käynyt, toriremontti – ärsyttää, pitkä hellejakso – uuvuttaa. Seuraavaa lomaa ja ehkä reissua odotellessa kirjoittelemisiin.